Viikko
Kuukausi
6kk
Maakunnallisen Antti-patsaan luovuttivat Etelä-Pohjanmaan lehtikerhon puheenjohtaja Jussi Äärynen ja hallituksen jäsen Tarja Kojola (vas.). Tunnustusta vastaanottamassa olivat kaupungin kulttuuripäällikkö Susanna Oversteyns (edessä) ja myyntisihteeri Ruut Lehto. Kuva otettiin kulttuurikeskuksessa sijaitsevan Pyhälahden valokuvaamomuseon aidon 1800-luvulta olevan taustakankaan edessä. Valokuvaamomuseo on yksi Vanhan Paukun vetonauloista.
Outi Rantala
outi.rantala@lapuansanomat.fi
Kulttuurikeskus Vanha Paukku näkyy hyvin mediassa ja oli siksi tänä vuonna Etelä-Pohjanmaan paikallislehtien valinta maakunnallisen Antti-patsaan saajaksi.
Antti-patsas myönnetään vuosittain Etelä-Pohjanmaalla tai Pohjanmaalla vaikuttavalle henkilölle tai yhteisölle, joka edistää näkyvästi maakunnallista kulttuurin ja elinvoimaisuuden asiaa ja tekee hyvää yhteistyötä lehdistön kanssa. Vanha Paukku on historian kolmas lapualainen tunnustuksen saaja.
– Lapualle näitä maakunnallisia Antteja on myönnetty tätä ennen kaksi: piispalle 1970- ja Teatteri Lapualle 1990-luvulla, Lapuan Sanomien päätoimittaja Tarja Kojola kertoo.
Hän luovutti palkinnon Lapuan kulttuuripalveluille Ilmajoki-lehden toimitusjohtaja Jussi Äärysen kanssa. Äärynen on Etelä-Pohjanmaan paikallislehtikerhon puheenjohtaja ja Kojola istuu sen hallituksessa. Paikallislehtiä Pohjanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla ilmestyy yhteensä 14.
– Vanha Paukku näkyy hyvin säännöllisesti alueen mediassa. Näkyvyydestähän tässä palkitsemisessa nimenomaan on kysymys, Äärynen perustelee.
Ainutlaatuinen miljöö
Palkinnon vastaanottivat kulttuuripäällikkö Susanna Oversteyns ja myyntisihteeri Ruut Lehto Lapuan kulttuuripalveluista.
– Suurkiitos, tämä lämmittää mieltä ja kannustaa eteenpäin, Oversteyns iloitsee.
Vuosittain Lapuan ainutlaatuisessa kulttuurikeskuksessa vierailee noin 200 000 ihmistä, jotka käyvät harrastuksissa, teattereissa, yrityksissä, tapahtumissa tai tutustumassa Lapuan patruunatehtaan historiaan, Pyhälahden valokuvaamomuseoon tai Lapuan Taidemuseoon.
Kulttuurikeskus avattiin 1990-luvun lopulla. Kirjaston avajaisia vietettiin vuonna 1997, ja koko alue vihittiin käyttöön seuraavana vuonna.
– On ollut viisas päätös kaupungilta keskittää Vanhaan Paukkuun perustoimintoja: kulttuuritoimisto, kansalaisopisto, musiikkiopisto ja kirjasto. Kiitos kuuluu silloiselle kaupunginjohtajalle Paavo Latva-Raskulle ja muille päättäjille, jotka 1990-luvun lamavuosina tekivät rohkean päätöksen kulttuuri- ja yrityskeskuksen rakentamisesta, Ruut Lehto toteaa.
Taiteilijaresidenssi toimii aktiivisesti
Alueella erillisissä rakennuksissa ovat muun muassa taidemuseo ja taiteilijaresidenssi, jossa vuodesta 2016 on vieraillut taiteilijoita eri puolilta maailmaa. Taiteilijat asuvat usean kuukauden työskentelynsä ajan Lapualla. Residenssi toimii myös paikallisten taiteilijoiden työtilana.
– Residenssistä bongasimme muun muassa ruotsalaistaiteilija Susanne Lund Pangrazion, jolla on nyt taidemuseossa näyttely. Hän kävi Pyhälahden valokuva-arkistoja läpi ja inspiroitui niistä. Esillä on Pyhälahden valokuvia, Susannen maalauksia ja esimerkiksi veistoksia. Olen hurjan tyytyväinen siihen, miten residenssitoiminta on kasvanut, Oversteyns sanoo.
Kari Ovaskan kädenjälkeä
Etelä-Pohjanmaan paikallislehtikerhon tunnustus on annettu viime vuosien aikana muun muassa Kyrö Distillerylle, Ylistaron Filmiä ja valoa -festivaalille ja PowerParkille. Antti-patsaita on kolme eri kokoa: paikallinen, maakunnallinen ja valtakunnallinen palkinto. Patsas on nimetty ensimmäisen suomenkielisen sanomalehden julkaisijan Antti Lizeliuksen mukaan. Patsaat on muotoillut lapualaislähtöinen kuvanveistäjä Kari Ovaska. Lapualta löytyy useita taiteilijan teoksia.
– Meillä on useita Ovaskan veistoksia, ja niitä on sijoiteltu esimerkiksi Vanhan Paukun alueelle. Pyrimme jatkossakin sijoittelemaan niitä eri paikkoihin, Oversteyns kertoo.