Viikko
Kuukausi
6kk
Kesä on parhaimmillaan silloin, kun sen voi kokea kaikessa rauhassa pyörän selästä. Lapuan Sanomien perinteinen kesäpyöräilykampanja kannustaa jälleen lähtemään lenkille, tekemään löytöretkiä lähireiteille ja nauttimaan kesästä liikkuen.
Tänä vuonna pyöräilykampanjan suunta on kohti Huhdannevan maisemia. Pyöräilijöitä odottaa tuttu Lapuan Sanomien musta postilaatikko Jouttirinteen alueella, ”viiden tien risteyksessä”. Sinne voi käydä pudottamassa osallistumiskupongin aina pyörälenkin yhteydessä.
Pyöräilemään voi lähteä milloin vain, vaikka joka päivä ja mihin vuorokaudenaikaan tahansa. Jokainen postilaatikkoon jätetty kuponki toimii arpalippuna.
– Tärkeintä ei ole matkan pituus tai vauhti, vaan se, että lähtee liikkeelle. Pyöräily sopii kaikenikäisille ja jokainen kilometri tekee hyvää kunnolle, Lapuan Sanomien päätoimittaja Marianne Lähde kannustaa.
Lapuan Sanomien kesäpyöräilykampanjan postilaatikko löytyy Huhdannevantien päästä, paikasta johon Valtatie 19 vieressä kulkeva kevyenliikenteen väylä tulee. Kuva: Minna Vainionpää
Palkintoja on luvassa tuttuun tapaan. Kaikkien osallistujien kesken arvotaan elokuussa Lakeuden Koneen lahjoittama pääpalkinto, Jopo-polkupyörä. Lisäksi pyöräilijöiden kesken arvotaan kesäisiä yllätyspalkintoja.
Kesäpyöräilyssä ei tarvitse tyytyä pelkkään polkemiseen. Matkan varrella kannattaa pitää silmät auki ja kirjata havaintoja osallistumiskuponkiin. Näkyikö lenkillä lintuja, perhosia tai muita eläimiä? Oliko matkalla vastatuulta vai veivätkö myötätuulet eteenpäin? Myös pyörälenkin pituuden voi merkitä mukaan. Huhdannevan suunnan reiteillä voi nähdä esimerkiksi luonnon lisäksi ravihevosia.
– Olisi mukava saada postilaatikkoon myös viestejä työporukoilta, yhdistyksiltä tai vaikka urheilujoukkueilta, jotka ovat lähteneet yhdessä pyöräilemään. Kampanja sopii hyvin myös tyky- tai tyhy-päivän ohjelmaksi.
Kesäpyöräilykampanja alkaa maanantaina 6.7. ja jatkuu sunnuntaihin 9.8. saakka. Osallistumiskuponki löytyy lehden sivuilta tai sen voi tehdä itse, kunhan tarvittavat yhteystiedot löytyvät.
Pyöräilyn iloa lisää myös 13.8. järjestettävä yhteinen pyöräretki Alajoen kytötuvalle. Yhteispyöräilyn järjestelyissä ovat mukana myös Lapuan kaupunki ja Lapuan Yrittäjät.
Nyt on siis hyvä hetki tarkistaa pyörän renkaat, pakata mukaan vesipullo ja suunnata kohti kesän ensimmäistä lenkkiä. Ehkä juuri sinä olet pyörävoittaja ja pääset syksyllä jatkaa kuntoilua palkintopyörällä.