Viikko
Kuukausi
6kk
? Viikon kysymys ?
Lapuan Virkiällä on poikien lisäksi myös tyttöjalkapallo hyvässä nosteessa. Seuralla on tyttöjä kaikissa ikäluokissa lukuun ottamatta A- ja B-tyttöjen joukkueita.
Seura on saanut riveihinsä äskettäin yli 50 tyttöä pelaamaan jalkapalloa nuorimpiin ikäluokkiin T9 ja T10 (eli 2014–2015 syntyneet). Joukkue perustettiin vuonna 2022 ja sen jälkeen lisää tyttöjä on tullut mukaan markkinoinnin ja jalkapallokoulun kautta.
– Saimme aluksi kokoon noin 20-25 pelaajan ringin. Talvella jaoimme kaikkien ala-asteiden 2.-3.-luokkalaisille tiedon joukkueesta ja mukaan tuli yli 20 tyttöä lisää. Tällä hetkellä meillä on 53 pelaajaa, joukkueen yhtenä valmentajana toimiva Juha Mäki kertoo.
Mäki itse on pelannut jalkapalloa nuorempana niin Virkiässä kuin Lapuan Ponnistuksessakin ja myös valmentanut sittemmin poikia noin 20 vuotta.
JOUKKUEESEEN on tullut tyttöjä monien sivukylien kouluista.
– Eniten tyttöjä on mukana Liuhtarista ja Ritavuorelta. Lisäksi Poutusta, Hellanmaasta, Ruhasta, Alanurmosta, Tiistenjoelta, Männiköstä ja Kauhajärveltäkin on tullut hyvin pelaajia. Keskustan koulusta on vain pari tyttöä, Mäki kertoo.
ISOSTA PORUKASTA seura on koonnut joukkueen kesäksi neljään eri sarjaan.
– Yksi joukkue pelaa T9 sarjassa, kaksi joukkuetta T10 sarjassa ja neljäs joukkue pelaa nuorimpien tyttöjen Energialiigaa Seinäjoella, Mäki selvittää.
Seura kierrättää hänen mukaansa tyttöjä tasaisesti näissä joukkueissa siten, että kaikki voivat pelata mahdollisimman paljon.
– Tärkeintä on, että saadaan liikuntaa lapsille ja nuorille. Tavoitteena on tarjota laadukasta harjoittelua arjessa ja pitää joukkuetta mahdollisimman pitkään kasassa ennen kuin he lähtevät muualle opiskelemaan. Harjoituksien pitää olla myös hauskaa ja se tulee lajin kautta. Tulostakin tulee siinä ohessa, jos perustyö tehdään hyvin. Painetta menestymiseen emme kuitenkaan tytöille luo.
Joukkueessa on mukana tyttöjä, jotka harrastavat myös useita muita lajeja.
– Meillekin on tullut esimerkiksi muutamia tyttöjä iloisina suoraan suunnistuskisoista. He tykkäävät tulla harjoituksiin, jos se on laadukasta ja suunniteltua. On hyvä, että lapset liikkuvat myös omalla ajalla.
Iso joukkue tarvitsee myös paljon vetäjiä ja huoltajia. Joukkueessa valmentajina toimivat Juha Mäen velipoika Topias Mäki, Juha Karhu ja Hannu Haapa-aho. Joukkueenjohtaja on Henna-Maria Karling.
JOUKKUE harjoittelee Mäen mukaan ympärivuotisesti kolme kertaa viikossa.
– Keskiviikkoisin ja perjantaisin olemme treenanneet talvella Patruuna Areenalla. Tässä kuussa siirryimme pelaamaan Liuhtarin tekonurmelle huippuoloihin. Tytöt ovat olleet tosi innostuneita.
Joukkue kiertää tänä vuonna noin 25 erilaisessa turnauksessa eri kokonpanoilla.
– Joulukuusta lähtien turnauksia on ollut jo 13. Olemme käyneet talvella jo muun muassa Laihialla, Seinäjoella Kauhavalla, Kauhajoella ja Kokkolassakin.
Kesäkausi alkoi joukkueella 11. toukokuuta Lapualla ensimmäisillä sarjapeleillä, Ylivieskassa käytiin puolen kuun jälkeen.
– Siellä oltiin kahdella joukkueella. Kokkola-cupiin lähdemme heinäkuussa tällä joukkueella ensimmäistä kertaa yöpyen turnauksessa. Majoitumme koulussa ja se on varmaan tytöille yksi kesän kohokohta.
TIISTENJOELTA joukkueen harjoituksiin isosiskon kyydillä tullut Lumina Kallio, 10, käy harjoituksissa 2-3 kertaa viikossa. Hän on viihtynyt lajin parissa mukavassa porukassa.
– Jalkapallo on tosi kivaa. Olen aika nopea ja hyvä laukomaan, mutta harhautuksia pitää vielä parantaa. Olen saanut täältä myös kavereita.
Kallio harrastaa myös pesistä ja balettia.
Liuhtarissa asuva 9-vuotias Iida Karvala on ollut mukana joukkueessa alusta asti. Hän kertoi harrastavansa jalkapalloa serkkunsa ja muiden sukulaisten siivittämänä.
– Hyökkääminen on parasta jalkapallossa. Olen tehnyt aika monta maalia. Idolini on Emma Koivisto (Helmareiden pelaaja, jonka vanhemmat ovat lapualaislähtöisiä).
Hannu Lusa
? Viikon kysymys ?
? Viikon kysymys ?