Mira Uu­si­hau­ta-Koi­vu

mira.uu­si­hau­ta-koi­vu@la­pu­an­sa­no­mat.fi

Van­han Pau­kun tai­tei­li­ja­re­si­dens­si on ko­ro­nas­ta huo­li­mat­ta tai eh­kä juu­ri sik­si ol­lut hy­vin ak­tii­vi­ses­ti tai­tei­li­joi­den käy­tös­sä. Hei­nä­kuun ajan re­si­dens­sis­sä työs­ken­nel­lyt hel­sin­ki­läi­nen tai­de­maa­la­ri Em­mu Jo­hans­son on erit­täin otet­tu niis­tä vai­ku­tuk­sis­ta, joi­ta La­pu­al­la vie­tet­ty ai­ka on hä­nel­le an­ta­nut.

– La­pu­al­la mie­le­ni on rau­hoit­tu­nut ja kir­kas­tu­nut. Olen löy­tä­nyt tie­ni ta­kai­sin pe­ru­sa­si­oi­den ää­rel­le, Jo­hans­son ku­vai­lee ja ker­too vie­lä, et­tä tai­tei­li­ja­re­si­dens­sis­sä kes­kit­ty­mi­nen on ol­lut help­poa.

– Ta­voit­tee­ni on saa­da maa­la­ta rau­has­sa ja ide­oi­da uut­ta. Tääl­lä La­pu­an re­si­dens­sis­sä se on hie­nos­ti on­nis­tu­nut.

Jo­hans­son työs­ken­te­lee öl­jy­vä­ri­maa­laus­ten pa­ris­sa ja työs­tää mie­lel­lään ih­mis­hah­mo­ja. Hän ku­vaa usein ih­mi­se­nä ole­mi­sen ki­pua ja rie­mua.

Jo­hans­so­nin su­ku­juu­ret ovat Itä-Suo­mes­sa ja eh­kä sik­si­kin Ete­lä-Poh­jan­maa tun­tuu jopa vä­hän ek­soot­ti­sel­ta. Hy­väl­lä ta­val­la.

– Tääl­lä on pel­lot vas­tas­sa mi­hin vain kat­soo. On ti­laa aja­tel­la. Kuka tie­tää, jos vaik­ka pa­laan tän­ne, niin he­del­mäl­lis­tä tämä ai­ka on tääl­lä ol­lut, hän ap­ri­koi.

Jo­tain eri­tyis­tä tu­los­sa

Toi­nen La­pu­an re­si­dens­si­tai­tei­li­ja on va­lo­ku­vaa­ja ja tai­de­maa­la­ri Tan­ja Heik­ki­lä Hel­sin­gis­tä. Hän viih­tyy pi­tem­pään La­pu­al­la eli koko lop­pu­vuo­den.

– Val­mis­tau­dun tääl­lä tu­le­vaan näyt­te­lyyn, jos­sa kä­si­tel­lään ym­pä­ris­tö­tai­det­ta. En voi pal­jas­taa vie­lä sii­tä enem­pää, kos­ka mi­nua si­too nyt vai­ti­o­lo, hän ker­too.

Jo­tain ai­ka eri­tyis­tä se tu­lee ole­maan jo­ka­ta­pauk­ses­sa.

Syö­tä­vää tai­det­ta

Tan­ja Heik­ki­lä te­kee syö­tä­vää tai­det­ta. Hä­nen tai­teen­sa tar­jo­aa sekä sil­mä­ni­loa, mut­ta on myös osa po­liit­tis­ta kan­na­not­toa ja eko­lo­gis­ta tai­det­ta. Jos Em­mu Jo­hans­son koki La­pu­an avaa­van hä­nen luo­vuu­ten­sa pa­rem­min, niin myös Heik­ki­lä ko­kee, et­tä isot muu­tok­set ovat tuo­neet hä­net ja hä­nen tai­teen­sa uu­del­le ta­sol­le. Mitä iso­ja muu­tok­sia ta­pah­tui? Ja mi­ten pää­dyit käyt­tä­mään he­del­miä ja vi­han­nek­sia tai­de­te­ok­sis­sa­si?

– Muu­tin Es­pan­jan An­da­lu­ci­aan suur­ten elä­män­muu­tos­ten seu­rauk­se­na. Vuo­den ai­ka­na ero­sin avo­puo­li­sos­ta­ni, jou­duin luo­pu­maan omis­tu­sa­sun­nos­ta­ni ja kak­si lä­heis­tä ih­mis­tä­ni kuo­li. Sii­nä oli pal­jon ja tun­sin, et­tä suur­ten muu­tos­ten seu­rauk­se­na luo­vuu­te­ni heik­ke­ni. Jos­sain vai­hees­sa pää­tin luo­vut­taa ja luo­pua sii­tä, et­tä pi­tää ol­la to­del­la luo­va.

Es­pan­ja­lai­set vil­je­li­jät ko­koon­tui­vat to­ril­le myy­mään kas­vik­sia ja he­del­miä. Heik­ki­lä kävi usein to­ril­la.

– Erää­nä päi­vä­nä ha­vah­duin to­ril­la he­del­mien vä­rei­hin. Tyh­jen­sin to­ri­kas­si­ni, tein vä­ri­a­se­tel­man ja aloin ku­va­ta. Tuos­ta päi­väs­tä läh­tien ku­va­sin to­ri­kas­si­ni si­säl­lön joka viik­ko. Olen teh­nyt sitä edel­leen.

Myös La­pu­an tori on tul­lut hä­nel­le tu­tuk­si.

Yh­tei­söl­lis­tä tai­det­ta la­pu­a­lais­ten kans­sa

Yh­tei­söl­li­syys ja äi­ti maan suo­je­lu ins­pi­roi Heik­ki­lää. Hän toi­voo, et­tä voi to­teut­taa syk­syn mit­taan yh­tei­söl­li­sen te­ok­sen yh­teis­työs­sä esi­mer­kik­si la­pu­a­lais­ten tuot­ta­jien kans­sa.

Tai­tei­li­ja­re­si­dens­siin saa­puu myös tam­pe­re­lai­nen elo­ku­va- ja te­at­te­ri­oh­jaa­ja Kir­si Lii­ma­tai­nen.