Viikko
Kuukausi
6kk
? Viikon kysymys ?
Minna Vainionpää
minna.vainionpaa@lapuansanomat.fi
Lakaluomalla omakotitalon pihassa seisoo valkoinen farmari Audi, jonka katolla on taksin merkki. Auton ovessa lukee Sirpa Lahti ja alla puhelinnumero. Tuohon numeroon soitetaan edelleen, vaikkakin vähenevässä määrin, ja tilataan kyytiä.
Numerosta vastaa Sirpa Lahden tuttu ääni, mutta hän on nyt taksarin työnsä lopettanut. Taksilupa on voimassa vielä kuukauden päivät. Sitten ovat viimeisetkin asiakkaiden kuskaukset kuskattu ja kiitoksen aika uskollisille, pitkäaikaisille asiakkaille.
– Olenhan minä ollut eläkkeellä jo monta vuotta, mutta silti ajanut ajoja jonkin verran. Sitä patistetaan pidentämään eläkeikää ja tekemään töitä. Ehkä minä olen nyt oman osuuteni työnteosta saanut valmiiksi, Sirpa Lahti nauraa.
Hän on täyttänyt 70 vuotta. Onnittelukortit kirjahyllyssä numeroineen kertovat iän, mutta hänen iloinen olemuksensa ja kevyt askel, eivät sitä paljasta. Lahti ehti olla taksinkuljettajan palveluammatissa yrittäjänä 34 vuotta ja lähes 40 vuotta hän ehti ajaa taksia suvun kolmannen polven yrittäjänä.
– Vuosikymmenet ovat vierineet nopeasti. Tuntuu kuin eiliseltä se päivä, kun aloitin tämän kaiken. Nyt kuitenkin hyvästelen läheisiksi tulleita asiakkaitani yksi kerrallaan. Olen puhunut lopettamisesta vuosia, mutta vasta nyt se todella lopullisesti tapahtuu. Vielä on soitettu ja tilattu kyytiä. Olen sanonut, että en enää aja. Kyllä se haikealta tuntuu. Yksi elämänvaihe on päättymässä, Lahti toteaa.
Toinen elämänvaihe päättyi reilu vuosi sitten, kun hänen rinnallaan taksiyrittäjänä toiminut aviomies Jorma Lahti kuoli.
– Äitini ja isäni, Aino ja Veijo Selkee ajoivat taksia ja isänisäkin oli autoilija. Äitini oli Pohjanmaan ensimmäinen naistaksari ja teki sitä työtä 30 vuotta. Isäni vielä pidempään. Sukupolvenvaihdoksen teimme 1987, jolloin taksitoiminta siirtyi minulle ja miehelleni Jormalle. Joskus olin ajatellut, että minä en ikinä taksia ajaisi, mutta toisin kävi, Sirpa Lahti toteaa lähes 40 vuotta myöhemmin.
Kirkkokyytejä ja
kuorokuljetuksia
Lahdessa on alusta alkaen ollut kaksi taksilupaa ja ajoja on ajettu kahdella autolla.
– Laitoimme heti alkuun toiseksi autoksi inva-varustuksella olevan transitin, koska niitä ei silloin ollut ja halusimme tarjota vaihtoehtoja. Meillä oli Lapuan ensimmäinen invataksi. Töiden kivijalkana olivat koululaiskuljetukset ja Kelan kuljetuspalvelut. Siinä ohessa sitten kaikki muut kuskaukset, Lahti muistelee.
He ajoivat myös seurakunnan tilaamia kirkkokyytejä Tiistenjoen kirkkoon ja Lakaluoman suunnalta lapsia keskustaan kuoroon.
– Kyytiläisillä oli pieni omavastuu ja seurakunta maksoi loput. Kirkkokyyti ajettiin Fossin, Tampparin ja Karankylän kautta, Sirpa kertoo.
Lahdessa on aina itse ajettu kyydit, eikä heillä ole ollut ulkopuolisia kuljettajia. Itse autot on myös pesty ja siivottu.
– Meillä oli Jorman kanssa sellainen työnjako, että minä tein pääasiassa paperityöt ja Jorma huolehti autoista, Sirpa sanoo.
Puhelin aina auki
Lahdessa puhelinta on aina pidetty auki. Ensin se on ollut lankapuhelin ja sitten iso kannettava NMT-laatikko ennen kuin markkinoille tulivat kätevät, pienet taskuun sopivat kännykät.
– Kännyköistä ei ollut vielä kuultukaan, kun öljykanisterin näköiset, monta kiloa painavat mötikät, kannettavat NMT-puhelimet tulivat. Ne olivat mullistavana keksintönä valtavan kalliita, lähes 15 000 markkaa, rahan nykyarvolla yli 4 000 euroa. Meillä oli niitä kaksi, kun oli kerran kaksi autoakin. Olihan ne käteviä, kun kulkivat mukana, eikä muusta tiedetty, Sirpa Lahti nauraa nyt.
Mutta palveluammatissa on oltava aina asiakkaan tavoitettavissa.
– Jos puhelin on soinut yöllä, niin siihen on aina vastattu ja lähdetty, kun asiakas on kyytiä tarvinnut. Asiakkaan luottamus on ollut päällimmäisenä mielessä. Ajallaan mennään ja silloin, kun on sovittu. Eikä taksarin työ ole pelkästään asiakkaiden kuljettamista. Minulle on itsestään selvää, että autan kaikessa, missä voin. Olen ollut kauppareissuilla pakkaamassa kassalla ostoksia, kantanut kauppakassit autoon, tarvittaessa vielä asiakkaan kotona vienyt ostokset portaille ja joskus laittanut ne jääkaappiin asti, Lahti toteaa.
Hän sanoo olleensa asiakkaiden kanssa hautausmaalla sytyttämässä kynttilöitä, kastelemassa ja kohentamassa istutuksia.
– Minulle on annettu pankkikortti käteen ja pyydetty nostamaan rahaa. Mutta tällainen luottamus on ansaittu vuosikymmenten aikana. Se on ollut paras kiitos työstä, jonka on halunnut hoitaa niin hyvin kuin mahdollista, Lahti miettii.
Popeda, Simca,
Buick, Audi...
Sirpa Lahti sanoo, että ei ole erityisemmin räknännyt vuosikymmenten aikana ajamiaan kilometrejä. Nopealla laskutoimituksella niitä on tullut muutama miljoona, jos laskisi vuodessa kilometrejä kertyneen 100 000 ja ajovuosia lähes 40.
– On ollut hyviä vuosia ja huonoja vuosia, jolloin ajoja on ollut vähemmän. Mutta onhan sitä saanut rattia pyörittää, Lahti arvioi.
Autoissa hän on ollut merkkiuskollinen ja ajanut autolla, jolla hänen isänsä päätti työuransa.
– Isällä oli viimeisimpänä autona Audi ja minä jatkoin sillä. Sen jälkeen minä olen kolmen vuoden välein aina vaihtanut Audin. Isä kuitenkin halusi kokeilla eri merkkejä. Hänellä oli Buickia, Simcaa ja Popedaa. Minä olen vain vaihtanut korkeintaan väriä. Tosin kaksi viimeistä Audia ovat olleet valkoisia ja tällä viimeisellä olen ajanutkin jo paljon yli kolme vuotta. Koska olen ollut lopettamassa työtä jo useamman vuoden ajan, en ole enää autoa vaihtanut, Lahti kertoo.
Pian kuitenkin hänen valkoinen farmariaudi vaihtuu siviiliautoon. Malli on katsottuna ja värikin vaihtuu, mutta merkki ei.
– Saa nähdä sitten, löytääkö sitä isolta parkkipaikalta, kun se ei enää olekaan porraspäässä taksinmerkki katolla, Sirpa Lahti nauraa.
? Viikon kysymys ?
? Viikon kysymys ?