Viikko
Kuukausi
6kk
Nicklas Rantavuoren, kuten muidenkin, ylioppilaskirjoituksien aikataulu tiivistyi ja aikaistui koronavirusepidemian vuoksi. Tämän viikon jälkeen urakka on kuitenkin Rantavuoren osalta suoritettu.
Minna Vainionpää
minna.vainionpaa@lapuansanomat.fi
Lapuan lukion tämän kevään abiturientti Nicklas Rantavuorella on tällä viikolla ankara tiedollinen puristus meneillään. Koska koronavirusepidemian vuoksi ylioppilaskirjoitusten reaaliaineiden kirjoittamista aikaistettiin viikolla, Rantavuoren kohdalla se tarkoitti sitä, että hänelle tuli yo-koe neljälle päivälle peräkkäin. Vain tämän viikon maanantai oli koevapaapäivä.
Tiistaina hän asteli koesalista ulos viiden ja puolen tunnin koeurakointinsa jälkeen.
– Kyllä lakki on tulossa. Siitä en ole huolissani. Olen kirjoittanut aineita pois alta viime syksynä, mutta kyllähän tämä vaihtunut tilanne laittoi lukusuunnitelmat uusiksi. Vähän harmitti, Nicklas Rantavuori toteaa.
Lue lisää torstain 19.3. Lapuan Sanomista.